Löysin blogin puolivahingossa selaimen muistia tyhjentäessäni. Miten olinkaan jo voinut ihan kokonaan unohtaa tämän sivun olemassaolon? Ihan hieman on tapahtunut viimisen 3 vuoden aikana, enkä meinaa edes yrittää sepustella tähän tarinoita tuosta ajasta. Osittain siksi, että enhän mä tahdo niitä edes kovin hyvin muistaa. Puolet olisi varmaankin palturia/keksittyjä muistoja kadonneiden täytteeksi.
Omaa profiilitekstiä päivittäessä totesin, että mikään ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa muuttunut. Täällä me kolme yhä ollaan kolmistaan ja rakastetaan toisiamme hyvinä ja huonoina päivinä. Se mikä alkaa fyysisellä puolella helpottaa kaksosarjessa, ottaa kiitettävästi energiaa henkisellä tasolla. Puhutaan siis jaksamisesta kaiken uhman ja riitelyn keskellä. Onneksi on tukijoukot, perhe ja ystävät, joita ilman ei mistään tulisi mitään. Vähän alkoi tässä itkettää, kun pikakelasin mielessäni viimiset kolme vuotta. Aika huikeita aikoja on eletty ja toivon, että vähintään yhtä antoisia on edessä.
Opinnoista on opiskeltu 2,5/4 ja syksyllä väännetään opinnäytetyötä. En voi suositella opiskelua pikkulapsiarkeen yhdistettynä. Junasta en ole tippunut, mutta viimeisessä vaunussa olen kaikilla voimillani roikkunut.
Jos joku lukija vielä tänne joskus eksyy, niin terkkuja just sulle!
Hyvin menee, mutta menkööt. -Aurinkoista kesää!
