Kolmen kasa

Maaliskuun lopussa 2012 minua huimasi ja oksetti. Olin väsyneempi kuin ikinä eläessäni ja kroppani tuntui oudolta. Tiesin, että jotain oli "vialla". Kun kuukautiset olivat 3 päivää myöhässä, päätin tehdä raskaustestin. Lähinnä vain sulkeakseni pois raskauden mahdollisuuden ennen lääkäriin menoa. Istuessani pikkuruisen yksiöni vessan lattialla tikku kourassa oloni oli epätodellinen. Kaksi haaleaa viivaa muuttivat kaiken kertaheitolla.

                                              Mietin vaihtoehtojani ja elämän realiteettejä. Minut parhaiten tuntevat tiesivät kuitenkin heti, että abortti ei olisi oikeasti edes vaihtoehto. Raskauden keskeytys on mielestäni jokaisen naisen oikeus, mutta itse siihen tuskin koskaan pystyisin. Olen aina toivonut, että jonain päivänä saisin olla äiti ja vanhemmuus onkin pienestä asti ollut tärkein unelmani. Toki kuvittelin jakavani sen jonkun kanssa.

  Lasteni biologinen isä ei ollut seurustelukumppanini, ei elämäni rakkaus. Raskaus oli kaikkea muuta kuin suunniteltu, joten annoin hänelle yhtäläisen mahdollisuuden valita, haluaisiko hän olla vanhempi. Ei halunnut. Se on asia, jota en voi ymmärtää, mutta hyväksyä se silti pitää. Mielestäni molemmilla tulee olla yhtäläinen oikeus päättää omasta elämästään, eikä ketään siten tule pakottaa vanhemmaksi. Olen kuitenkin toivonut, että hän muuttaisi mieltään, ymmärtäisi mistä jää paitsi. Hän tietää oven olevan auki ja toivon koko sydämestäni, poikien puolesta, että hän joskus uskaltaisi astua sisään.

Raskaus ei ollut helpoimmasta päästä. Alun pahoinvoinnin ja järjettömän väsymyksen helpotuttua alkoivat ennenaikaiset supistukset. Pojilla oli kova kiire syntyä ja olin sairaalassa täydessä vuodelevossa raskausviikot 28-33. Kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin ja 7. marraskuuta 2012 tähän maailmaan syntyi kaksi pientä (2490g ja 2100g) ja niin täydellistä poikalasta, Samuel ja Elias.

Näin meistä tuli kolmen kasa. <3